Pascan määrä on

Aaa, B kutsui ja vastasin maybe tai siis vielleicht.

Kaikkeen muuhun edelleen:

Hyvää joulua

Tämä paskamaa kyllästyttää. Ei yhtään niin kuin tiedät-kyllä-missä.

Bis bald B

Wenn man so will
Bist du das Ziel einer langen Reise
Die Perfektion der besten Art und Weise

Muussia

Tein Spottifyyssä soittolistan ehkä kolmessa sekunnissa kuviteltuani ensin kuukausikaupalla sen olevan jotenkin hankalaa. Tyypillistä. Nyt on RRRÄP-nimisen listan täydeltä sitä itseään. Just so you know. 

Kirkko & Kaupunki: Räppäri antoi elämänsä Jeesukselle.

Sarajevon laukaukset

Keskellä yötä alkoi jännittää.

Aloin tuntea epämääräistä ahdistusta siitä, että keikun kahden maan välillä, yksi jalka tukevasti kumpaisenkin kamaralla. Tunsin samaan aikaan ikävää kotimaahan ja innostusta siihen että pian pääsisin taas ravaamaan sata rappusta viidenteen kerrokseen asuntoon, joka tuntuu erittäin paljon kodilta. Mehustelin jo ajatuksella, kuinka mukavaa tulisi olemaan, kun ystävät asuisivat taas lähellä ja näitä voisi kutsua kylään. Ja mitä näitä nyt on, pintaremonttiakin voisi tehdä, mitenköhän tapetit saa parhaiten irti ja maalatakin pitäisi, toisaalta viimeksi kun aloin itse leikkiä remontti-Reiskaa niin vituiksihan se meni ja

Toisaalta päätä kiristi vanne siitäkin, että kohta päättyisi palvelus mielekkäimmässä paikassa tähän asti. Ei enää kauluspaitoja, korkokenkiä ja konsuleita. Suoranaista vitutusta seurasi siitä, että kohta koko tämä paras kaupunni olisi lähihistoriaa eikä nykyisyyttä. Tästä aiheesta ei voi edes aloittaa leimautumatta arrogantiksi; nämä nyt vaan eivät mitenkään ole vertailukelpoisia keskenään.

Näitä jakomielitautisia oloja sekoitti vielä ahdistus siitä, että jos tammikuuta 1933 ei olisi koskaan ollut, olisi maailmanhistoria muovautunut hieman erinäköiseksi. Mielessä pyöri kuvia miehistä hyvinistuvissa univormuissa ja kiiltävissä nahkasaappaissa sekä puista roikkuvista ruumiista puolalaisten teiden varsilla. Akselivallat, Antikomitern, Adolf ja Auschwitz ovat vain muutamia niistä teemoista joiden järjettömyys on laittanut pään viime päivinä pyörälle.

Wannseen konferenssi vieköön, kello läheni uhkaavasti seitsemää, enkä vieläkään ollut keksinyt yksiselitteistä vastausta Euroopan historian tärkeimpään miksi-kysymykseen.

Aamulla huomasin illalla ottamani särkylääkkeen sisältäneen (ilmeisen runsaasti) kofeiinia. Väärä hälytys! Pelastan juutalaiset tänä yönä.

Burns, burns, burns, the Berlin ring of fire

Hymyilyttämään laittavat mahanpohjassa kupliva läksiäisskumppa ja sähköpostiin salaperäisyyshenkilöltä saapunut hör av dig om du vill hänga med.

Nyt on aika ei vaan superhyvä fiilis aloittaa viikonloppu. Moikkati moi!

Arvoitus

Mitä puuma sanoi, kun tapasi liittopresidentin ja ulkoministerin?
- Herrat irstailija ja hinttari, mitä olette tehneet Rautarouvalle? selviää huomenna

jotain kappaleiksi ilmaan plaa plaa

Viime päivien taustavire on ollut yhtä iloinen kuin PMMP:n Heliumpallon melodia. 


Olen mm.:


- luullut aiheuttaneeni vahinkoa parinkymmenentuhannen euron edestä
- ollut kahdesti hermoromahduksen partaalla
- tämän johdosta hikoillut joka päivä kainaloni märäksi
- tehnyt tuntikausia turhaa työtä
- vitutti
- tehnyt asioita vasemmalla kädellä ja muutenkin paskasti
- raah raah motivaatio-ongelmat
- ikävöinyt jo etukäteen
- ollut huonona pian koittavasta eroamisesta
- alkanut kokea jatkuvan uusiin ihmisiin tutustumisen anstrengendinä
- joo joo kivaahan se on mut välillä tekee mieli impivaaraan


toisaalta myös:


- lähentynyt henkilön kanssa jota aiemmin pohdimme ihmisvihaajaksi
- tänään se nauroi vitsilleni
- en ole enää niin paha kielisepari
- alkanut pitää joogasta
- katkaissut kuivan kauden he-he
- huomenna alkaa kesä
- ostanut ryppyvoidetta
- no tää ei välttämättä oo hyvä juttu?
- näitä hyviä juttuja tulikin vähemmän kuin huonoja
- vittu

Keskiviikkona

Elämä on kuin kakkakikkare: välillä kovaa, välillä pehmeää.

Havaintoja

Moi moi moi! Long time no ocean. Miten kaipaankaan Juhani Kontiovaaraa ja muita Pasilakavereita. En nyt osaa kirjoitella mitään pidempää, joten tässä muutama tekemäni huomio olkaa hyvät:

1) Olen rakastunut. Sen tietää siitä, että ajattelee toisen olevan kauneimmillaan kun tämä sunnuntaiaamuna vasta availee krapulaisia silmiään. Minä ja Bee, Bee ja minä. Haihattelu sikseen, ei kai kukaan aikaisemminkaan ole muuttanut suunnitelmiaan ja jättänyt kotimaataan rakkauden vuoksi taakseen eiku. Eipä kuitenkaan mennä asioiden edelle. Olemme toki täydellisiä toisellemme - ainakin juuri tällä hetkellä.

2) Presidentin erojuhlassa trumpetti (tahi jokin muu surumielinen puhallinsoitin, pardon my french) soitti Somewhere Over the Rainbowta; tässä maassa mikään ei ole liian kornia. Kauniilla nuorella vaimolla tippa linssissä, varmasti hienoja puheita pidettiin, ulkopuolella möykättiin vuvuzelojen voimalla. Lisäksi on ihan ok lähettää valtakunnan ykköskanavalla monta tuntia putkeen erilaisia eläinohjelmia: on ohjelmia eläinlääkäreistä, kotieläimistä, villieläimistä, ja oikeastaan ihan mistä vaan millä on neljä jalkaa. Ja näitä tulee joka päivä! Mitä vittua nyt oikeasti?

3) Olen huomannut, että lähikatujen huorien kesken vallitsee selkeä hierarkia. Parhaalla paikalla, vilkkaalla kadulla heti metroaseman kupeessa heitä seisoo tasaisin välein useampia jonossa. Ilmeisesti virkaiältään vanhin tai muuten ansioitunein yrittäjä saa seistä jonon päässä, josta asiakkaan saa varmimmin. Järjestys on myös sama illasta toiseen: alushousut sukkahousujen päälle pukeva pyylevä lyyli on aina jonon kolmanneksi viimeinen. Hän on tosin sisäistänyt yhden markkinoinnin perussäännöistä: jos tavaraa on paljon tarjolla, on erottauduttava saadakseen omansa kaupaksi. Loppujen lopuksi olemme kaikki huoria elämän sivukaduilla öh äh öö

4) Rakas päiväkirja, minusta on tullut lihava. Ensin tulivat vastaansanomattomat ylipainon merkit, kaksoisleuka ja jenkkakahvat. Myöhemmin ne saivat seurakseen kevään 2012 näkyvät uutuudet, kaljamahan, kainaloläskit sekä - henkilökohtaisen suosikkini - allit. Nyt kaikki yhdessä: vooooooooooi jumankauta! Ja onhan näitä merkkejä ilmassa muitakin. Ensinnäkin (no tästä en nyt ole aivan varma, mutta silti) saatoin myös kuulla erään myyjän käyttävän minusta adjektiivia chubby. Toisekseen on aika havahduttavaa huomata, että sitä näyttää nimipäiviään viettävältä Putte-possulta viikon ympäri eikä enää ainoastaan sunnuntaiaamuisin. Niin, ja minkälaisessa liikkeessä kohtasin tämän asiakaspalvelun kruununjalokiven? Kebabravintolassa. Niin-fucking-pä.

Pick your favorite. Auf wiederhören!

Sunnuntai on paskapäivä

Paskapäivä! Nimenomaan. Ei paska päivä. Sunnuntaisin on yksinäistä ja haikeaa, vaikka viettäisikin koko päivän ihmisseurassa, kuten tänään teinkin. Sunnuntai on typerä välitila päättyneen viikon ja alkavan viikon keskellä. Sunnuntai on perseestä! Sunnuntai ei ole mikään. Sunnuntai on epäpäivä. Sunnuntaina on ikävä paikkoihin joissa ei ole koskaan käynytkään ja joita ei edes ole olemassa. Sunnuntaina ollaan rumia ja haikaillaan esim. lapsuutta. Sunnuntain ainoa funktio on saada muut päivät näyttämään paremmilta sekä olla päivä jonka voi käyttää vain syömiseen ja television katseluun.

Onpa siis hyvä, että viikkoon mahtuu vain yksi sunnuntai. Melkein käy sääliksi: mennyt ja tuleva viikko päihittävät sen mennen tullen (suomin itseäni tästä oman kielen rapautumisesta. Sattuu sydämeen, kun yhä useammin joutuu pohtimaan esimerkiksi sitä, kirjoitetaanko jokin sana yhteen vai erikseen. Voooooi jumankauta! Ei se ennen tällaista ollut. Kai? Kun nyt sivupoluille kerran lähdettiin, niin voinkin tässä samalla kertoa, millaisia kommentteja olen saanut aksentistani: saksaa puhun kuulemma englantilaisittain, englantia taas puolibrittiläisesti ja ruotsia kuin ei-suomenruotsalainen. Viimeinen kommentti luonnollisesti miellytti eniten). Viime viikko sisälsi monta mukavaa hetkeä, pitäisi vaan joskus nähdä se vaiva että kirjaisin niitä ylös (huippusalaiseen päiväkirjaani). 

Perjantaita en kuvaisi mukavaksi päiväksi, mutta mieleenpainuva se kyllä oli. Ensimmäinen oikein lämmin ja aurinkoinen kevätpäivä; vuoden parhaita hetkiä on aina se, kun kevättakin saa laittaa päälle ensimmäistä kertaa eikä edes tule kylmä. 09:21 paikallista aikaa luin sähköpostin, jonka sisältämä tieto tuli pyytämättä mutta ei yllätyksenä. Mikä olisikaan luonnollisempaa kuin syntymä ja kuolema, eikä inhimillisyydelle ole vierasta mikään, mikä siihen väliin mahtuu. Soutelin aikani syvissä vesissä ja punaiset silmät saivat kollegan päätymään allergia-analyysiin, todennäköisesti pähkinäpuu. Annoin hänen pitää kantansa.

Tuleva viikko tuo mukanaan mainioita tapahtumia ja tuttuja kasvoja. En varmaan tälläkään viikolla välty poraamasta kun olen kerran ruvennut ikäännyttyäni tällaiseksi itkupilliksi. Toistan: voi jumankauta! Mutta älkää peljätkö: ei epäilystäkään, että syy olisi jokin muu kuin riemu jälleennäkemisestä. Olen väsynyt kuin piru, mutta todettakoon loppuun vielä, että tajusin tänään viime aikoihin mahtuneen monta monta hetkeä joina olen ollut onnellinen sellaisella kokonaisvaltaisella luissa ja ytimissä asti tuntuvalla tavalla. Aika paljon useammin kuin aikaisemmin. Huolimatta siitä, että viikossa on aina yksi sunnuntai. Oivallista viikkoa, mates.

Someone please let that motherfucker out of his misery!

Ja näin totisesti on.

Win-win

Nats, nats, toi ääni on tän päivän soundtrack ja se kuuluu kun kaikki asiat vaan natsailee. Ei mitään kamalan suurta, isompien ja pienempien arkisten asioiden putkeenmenemistä erityishyvällä menestyksellä.

Parasta viikonjatkoa (pohdin hyvän tovin sitä, kirjoitetaanko viikonjatko yhteen vai erikseen. Kyseessä kuitenkin tämän tietyn viikon jatko, joten siinä mielessä erikseen? Vai onko samalla tavalla vakiintunut kuin hyvää päivänjatkoa? Annettakoon kielipuolisuus anteeksi, onhan päivittäin käytössä neljä eri kieltä, köh köh) sinne maailman parhaaseen Pohjolaan.

TGIF

Tänään oon vapaa äijä

Päässä rallattaa Ultra Bra seison käsilläni vedessä, sinä pidät minua pystyssä, ja fiilis on vähintäänkin yhtä hilpeä kuin Pinnan alla -kappaleessa. Perjantai! Fredag! Friday! Vittu Freitag! Ou vou vi-tun jeess.


Semmonen päivä, että voi kävellä aurinkoista katua pitkin päällä lempivaatteet ja kuunnella hyvää musaa, olla matkalla kinkereihin ja hymyillä itekseen koska kaikki vaan yhtäkkiä natsailee taas. Mitä sitten, vaikka pilvistä onkin ties kuinka monetta päivää putkeen, kaikki vaatteet on kuukauden pyykkäämättömyyden ja mässäilyn jälkeen joko likaisia, huonosti istuvia tahi molempia, ja podillekaan ei ole saanut lisättyä uutta musaa aikoihin. Ei se mitään! Ai ko kaik on kivasti. Lähen kohta liikkumaan ja lupaan olla on my worst behaviour. Ta-taa, darlings!

Ei lisättävää.

Too hard feelings

Voi vittu! Miten vitun paljon voi vituttaa. Vittu vittu vittu. Se, joka kysyi, voiko vitutukseen kuolla, oli oikeilla jäljillä. En edes jaksa tarkistaa kuka se oli. Kalevi Sorsa? Ketä vittua kiinnostaa? Tämänkin faktan tietäminen olisi varmasti taas merkki omasta tyhmyydestä, ja saisi aikaan vastauksen "oot lukenut taas Seiskaa". No vittu en ole! Tuleeko yllätyksenä että ihmiset lukee laatulehtiä! Voi vittu vitun idarit oikeesti! Ärsyttää muuten ihan vitusti kun joku sanoo noin, neuvon lopettamaan sen välittömästi, ellette esim. halua päästä hengestänne. Niin, ja joku lääkäri muuten oli vastannut tähän kysymykseen seuraavasti: voi.

Nyt kun faktat ovat selvillä, voidaankin päästä käsiksi itse pihviin. Vituttaa ihmiset joille tuntuu olevan ylitsepääsemättömän hankalaa kirjoittaa ymmärrettävästi omalla äidinkielellään. Siis ihan oikeasti, kuolkaa. Vielä pahempaa hellanduudelis on tietysti se jos ei edes kiinnosta kirjoittaa, no, hyvin. Mistä lähtien viikonpäivät on kirjoitettu isolla? Tai adjektiivit? Kuka sanoi, että on ok käyttää verbiä "omata"? Kuten kaikki huomaavat, hallitsen itse esimerkiksi pilkkusäännöt aivan täydellisesti. No en hallitse! Voi vittu se oli vitsi. En nyt kuitenkaan tarkoita, ettenkö haluaisi hallita.

Huijasin, edellisessä emme vielä päässeet lähellekään pihviä; se oli pelkkä sivupolku. Vituttaa niin paljon, että epäilen sen aiheuttavan pian vakavia ongelmia aivoverenkierrossani. Ärsyttävät suoraan Ahneiden Paskiaisten Akatemiasta valmistuneet opportunistit, jotka porskuttavat eteenpäin, tekis mieli vaan huutaa että hei ei se ole oikeasti tollainen ikinä ollutkaan, älkää antako rahojanne sille. Ärsyttävät ihmiset, joilla nyt vaan on itsestä kertakaikkisen väärä käsitys, eli tyhmä. Mitä vittua! Itse projisoit omaa alemmuudentunnettasi väheksymällä muita terveisin keittiöpsykologi. Minä olen jumalan lahja maailmalle.

Ilmeeni kun kuvittelen ihmisperseiden joutuvan jätepuristimeen:

Kysyjä oli Paavo Väyrynen.

Huonoin postaus ikinä

On koti-ikävä. Yhyy!


Mä haluun takasin Kallioon
mitä se lentolippu maksaa?
Siellä kaikki on parempaa
jengi puhuu suomee tai saksaa ruotsii


Noin se Loost Koosin biisi menee. Youtube ei jostain syystä pyöritä sitä, that's some serious VMP right over there. Olen pari kertaa viihdyttänyt itseäni tiirailemalla salaa lentoja jollekin viikonloppuiselle pikapyrähdykselle, mutta tullut kuitenkin siihen tulokseen että parempi kai vaan kasvattaa munaa ja pysyä kohteessa kuin olla nössöpössö jonka pitää jo kuukauden ulkomaillaolon jälkeen päästä äidin patojen ääreen. Nyt on kuitenkin sen verran heikko hetki, että saattaisin hyvinkin ostaa lennot ensi viikonlopulle maailman parhaaseen kaupunkiin, ellei olis jo yks keikka tiedossa perjantaille. Sinänsä hyvä, nyt sitä ei tartte miettiä tosissaan. Voisin kyllä antaa nyt melkein mitä vaan jos saisin raps raps rapsutella yhtä punaturkkista hosupetteriä ja nuuhkia sen koiranhajua. 


Eilinen meni ihan mukavasti, tosin sain kuulla saman illan aikana olevani sekä good with people että töykeä. Ainakin jälkimmäinen piti eilen epäilemättä paikkansa, tequila ja balkandisko tekivät kepposen. Kyllä se tästä taas, nyt toi biisikin löytyi toiselta sivustolta ja kaverien kanssa voi puhua Facebookissa sentään vaikka Skype-kontaktit eivät olekaan langan päässä. Väsynyt ja apea sunnuntai, jonka saattoi pelastaa vanhan kunnon H-L:n linkkaama ysärikuvapostaus, joka aiheutti lukuisia ääneennauramisia. Ei hätiä, enää viikko ja sitten otetaan lasillinen Helsingille. Peilistä katsoo takaisin rappio, onneksi pian on maanantai.


Olipa kerran
ei niin kauan sit
Paikka jota sanottiin Helsingiks

Aaa aaa faija skitsoo taas

Tai oikeastaan ei, mutta ehkäpä tunnette jo kappaleen. Kaikilla meillä on joskus ollut rahat lopussa, vaatteet hukassa ja kaiken lisäksi kamalat datausnitkut päällä. Ai ei. Unohtakaa edellinen.


Olen nämä reilut kolme viikkoa pyöritellyt mielessäni ajatusta, jonka ehkä nyt jo uskaltaa päästää ilmoille: paras koskaan tekemäni päätös on ollut tulla tänne. Arki on arkea täälläkin päin maailmaa, mutta siitä ehkä tekee vähän pehmeämpää se, että tiistainen työpäivä saattaa loppua spontaanin skumppahetken merkeissä firman (eli tiedätte kyllä kenen) piikkiin. Työpaikan tiloissa voi olla harjoittelemassa paikallinen sinfoniaorkesteri, se minuutti pari jonka kävelet ruokalaan onkin yhtäkkiä piirun verran juhlavampi. Ihmisen ja maailman väliin tarvitaan toden totta korkeakulttuuria ja jotain kuplivaa. No hemmetti yks esimerkki vielä: sitä lähtee iltalenkille ja eksyy ja löytääkin itsensä kaupungin hmm kuuluisimman monumentin vierestä (tämä mystisyys on olennaista, en halua että teille ikinä selviää missä majailen tällä hetkellä), vähän sama kuin Eiffel-torni tai Colosseum tai jotain.


Paskan määrä on vakio - näin kuuluu yksi parhaista lausahduksista, joihin koko elämä kiteytyy. Ei ole mikään salaisuus, että tässä osoitteessa ihmissuhdehommat ovat erittäin harvoin menneet useampaa hetkeä putkeen. Noin niinkuin vastapainoksi olen nyt saattanut löytää alan ja ympyrät joissa työskentely kiinnostaa ihan tosissaan. Jospa ne tavoitteet vielä kirkastuisivat sen verran, että olisi jotain konkreettista mitä tavoitella; jäljelle jäisi parhaiden keinojen selvittäminen. Ajautuminen tälle sektorille tosin tarkoittaisi sitä, että alan muistuttaa vanhempiani yhä enemmän ja enemmän. Voi jumankauta!


Tänään oli ensimmäinen, oikea kevätpäivä. Tuulikaan ei ollut pureva ja kylmä, sellainen kuin se usein on yhdessäkin pohjoiseurooppalaisessa merenrannalla sijaitsevassa pääkaupungissa. Oh well. Huomiseksi on lupailtu plus yhtätoista, taidanpa vetää niskaan uutukaisen trenssin ja nauraa matkalla pankkiin töihin. Väsyttää kuin pirua. Ihan mielenkiintoinen päivä tänään, organisaation toimintaa esiteltiin, kahvi oli hyvää ja kakku mehevää. Kun tunnelma uhkasi äityä liian rennoksi, esitti virkamiesnainen onneksi parin vitun asiallista kysymystä, saivat kaikki taas vetäytyä taaksepäin tuoleissaan ja jatkaa seinien tuijottelua. Mutta näinhän se on: elämässä tulee eteen takapuolia, joita on vain suudeltava. Viikonlopun ohjelmassa ainakin hikidisko - bis dann, meine Lieben!

Äiti soittaa Skype-puhelun

halojata halloo

19.2.2012 20.32 

täällä ollaan

19.2.2012 20.33 

että terve vaan

19.2.2012 20.33 

senkin natsi....

19.2.2012 20.33 

oletko sellainen nationalisti

19.2.2012 20.33 

täältä (sensuroitu: kotikadulta) soitellaan caaäää

19.2.2012 20.33 

vaan*

19.2.2012 20.34 

kohta tulloo tekstiviesti

19.2.2012 20.34 

hitler jugend kuuluu olevan suosittu nuorisojärjestö siellä

19.2.2012 20.35 

meillä on kokoomusnuoret, kansallisnuoret

19.2.2012 20.35 

vastattataaaaa

19.2.2012 20.35 

olisi kiva kuulla kuulumisia

19.2.2012 20.35 

haloo haloo hei haloo hei kesäloma haloo haloo hei

19.2.2012 20.36 

.....

Ylläoleva on esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun yhdistetään ikäihmiset ja tietotekniikka. Eikä enää kysymystäkään siitä, mistä tämä loistava huumorintaju on peritty. Hellyyttävää yhtä kaikki, tosta kesälomasta lähtien. "Oikea" teksti joskus myöhemmin, tällä on ihan hyvä aloittaa tämä viikko. Mainiota maanantaita!

Night at Lido

Parasta, kun after work venyy muutamiksi ja muutamat uusiksi muutamiksi ja sitten sitä onkin so far siisteimmässä kaupunginosassa mitä täältä löytyy menossa entuudestaan tuntemattomaan kuppilaan. Kuppilaan, no siis johonkin klubille. Aika geneeristä, paikka ei näytä ulospäin yhtään miltään ja sisään mennään graffitein koristelluista kärsineen näköisistä puisista pariovista.


Tultiin pimeään saliin, jossa tanssilattia alkoi pikkuhiljaa täyttyä juhlijoista. Muistin kuulleeni Mando Diaon Sheepdogin edellisen kerran, kun olin Suomen kolmanneksi suurimmassa kaupungissa. Silloin sanoin, että tää kuulostaa ihan teiän bändiltä. Nyt totesin, että this reminds me of this rock club in Helsinki. Katselin, kun seuralaiseni pistivät jalalla koreasti, enkä keksinyt paikkaa jossa olisin sillä hetkellä mieluummin ollut.


Ei! Te huudatte. Tämä ei voi jäädä tähän! Ei niin, vain kuollut puuma ei ole kiinnostunut tuoreesta ihmisravinnosta. Hieman taustatietoa: populaation ikäjakauma suuri, painottuen kuitenkin 20-30-vuotiaisiin. Rennon näköistä porukkaa, aika perustyyppejä, ruutupaita siellä täällä, ei kuitenkaan mitään onnelapossea. Harmillisista takaiskuistakin oli jo toivuttu; siitä, miten edellisviikonloppuna joku arvasi iäksi 24 (tästä seurasi useamman päivän kestänyt kriisi, kamalaa näyttää ikäiseltään) ja siitä, että toistaiseksi ainoan lähestymisyrityksen tuona iltana oli tehnyt poika, joka näytti tietokoneista kiinnostuneelta Harry Potterilta. Kuten tavallista, keksit jotain nokkelaa ja menet heittämään sen parhaimman näköiselle tyypille koko paikassa.


(nerokasta lainiasi ei ymmärretä ja päädyt selittelemään. vittu.)


I was trying to be funny
Excuse me?
It was a joke, I was trying to be funny
You were trying to be what?
Funny
Oh, I don't know that word


Hauskahan tää ois jättää näin, kliseiseksi esimerkiksi saksalaisten huumorintajuttomuudesta. Oikeasti tilanne kuitenkin oli se, että sanat eivät tulleet kuulluiksi lujalla pauhaavan musiikin vuoksi ja siksi se alun läppäkin kai meni ohi. Ehkä se juttukaan ei ollut niin loistava kuin kuvittelin. Mitä sitten tapahtui? Tapahtuiko mitään? Mitä? Kuka? Missä? Auf Wiedersehen!

Neiti Etsivä ja nuudelikeiton arvoitus

Tämä viikko on ollut kertakaikkisen tapahtumarikas. Eilen aamulla löysin juuri pääkallonpaikalle päästyäni aikuishousujeni haaruksesta repeämän, ja tänään saappaita riisuessani sohaisin sukkahousuihin reteän kymmensenttisen silmäpaon. Heti aamutuimaan! Ei olisi kannattanut yrittää hassutella ja piristää asua veikeällä jänissormuksella. Vittumaiset korvat. Muuten asu olikin suoraan kuin jonkun Pasilan poliisivirkailijan harmaimmasta arkivaategarderoobista. Mustat korkkarit ja puolihameen olisi ehkä voinut yhdistää johonkin jännittävämpään kuin vaaleansiniseen kauluspaitaan. Mitä vittua nyt oikeasti? Kaiken kruunasi uumalla keikkuva henkilökortti, jota koristavat suuri Suomen lippu ja oma pärstä. Oli koko ajan vähän sellainen olo että pitäisi kysellä jengin henkilöpapereita tahi sakottaa niitä jostain. Toisaalta oli aika 40-vuotias olo myös. Nimesinkin päivän asun neiti Etsivän vaihdevuosiksi. Huomenna voisin laittaa rennot farmarihousut, niitä nuoriso kaiketi tapaa käyttää.

Asiat, jotka on typeriä (tiedän, etten vaan ymmärrä)

• burleski (lainaan nyt Pasilaa, sitä sarjaa tällä kertaa: läski tatuoitu nainen riisuu)
• roller derby (vähän samaa sarjaa kun edellinen ja vähintäänkin yhtä ei-cool)
• Antti Asplundin ristikorut (aika outdated anyways, mutta kenelläkään ei liene mitään lisättävää)
• ystävänpäivä (ja keksimällä keksityt "juhla"päivät nyt ylipäätään. Kuka sanoi, että ystävien muistaminen vaatisi jonkun erityisen päivän? Jokainen päivä on ystävänpäivä! funktiona ilmeisesti helpottaa esim. niiden huonoa omaatuntoa jotka nysväävät kumppaninsa kanssa 364 päivää vuodessa. Kyllä. Tämä johtuu siitä, etten saanut sydämenmuotoista suklaarasiaa tänäkään vuonna mutta mitäs olen kärkäs riivinrauta)
• sairastelua koskevat facebook-päivtykset (ketään ei kiinnosta. Lopeta välittömästi)
• yksinkertaisesti rumiin muotivillityksiin mukaan lähteminen (okei, toi Maria Kallio -look on niin iisi comeback tähän että teen sen itse)

Lounaaksi ei ollut ärrinmurrinkeksejä, vaikka ylläoleva siltä saattaisi kuulostaakin. Aurinko paistaa joka päivä vähän pidempään ja tänään se mollotti erityisen kirkkaasti, mikä ei voinut olla vaikuttamatta mielialaan positiivisesti. Viikonloppuna meitä on hemmoteltaman peräti viidellä plusasteella, kevät on täällä! Vielä kun ehtisi kuvailemaan sellaiseen aikaan että ulkona on sopivasti valoisaa niin muy bien. Viikonloppuna sitten. Huomenna olisi optio informaaliin kollegiaaliseen meetingiin - katsotaan jaksanko mennä taas kieliseparina paikalle. Pitää oikeasti lopettaa sen okein sanominen jos en ymmärrä lauseesta mitään. Saavutin eilen ihan uusia leveleitä, kun keskustelin lounaisnaapureiden kanssa huonommalla kotimaisellani näiden vastatessa äidinkielellään. Uskokaa tai älkää, elämäni ensimmäinen puoliksi tanskankielinen keskustelu oli great success. Mein Gott! Se meni jotenkin näin:  -ördöslshk skjörldörsk itshirlld bitshi braakhh brumm? -ja det tror jag också.



Loppuun vielä päivän life imitating art -pläjäys.
(Kohtaus sijoittuu keskeisellä paikalla sijaitsevaan ruokakauppaan, tarkempi tapahtumapaikka on valmisruokarylly, sellainen, jonka yläpuolella lukee jotensakin että hahaha ai ostat ruokaa vaan itelles, no tässä niitä yhden hengen annoksia bitte schön)
Nainen tutkii nuudelikeittovalikoimaa ja ymmärtää sanan sieltä ja toisen täältä. Paikalle saapuu -rumpujen pärinää- Colin Firthish -mies, joka sangen viehättävän neitokaisen huomatessaan aloittaa keskustelun:


- Hmmm...mikähän näistä olisi paras?
- Eeeeeen tiedä.
- Et tiedä? (tässä kohtaa tulee pieni tauko, kun mies pohtii naisen aksenttia) oletko Ruotsista?
- Ei, olen Suomesta


Tämän jälkeen tapahtuu seuraavaa:


a) Mies ja nainen hylkäävät kuin yhteisestä sopimuksesta valmisruokahyllyn, ja päätyvät valmistamaan yhteisen aterian, siis ihan oikeaa ruokaa. Asiat lähtevät etenemään omalla painollaan. Mies on kaikkea mitä nainen on aina halunnut: älykäs ja kultivoitunut kosmopoliitti, jolla on kaiken lisäksi vielä aivan järjettömän kokoinen mu...siikkikokoelma, siis ihan kaikkea Mozartista MC Taakibörstaan löytyy. Mies ostaa naiselle ponin ja avoauton (valkoisen C-sarjan Mersun avantgardekeulalla, to be exact) ja kaikki elävät onnellisina elämänsä loppuun asti eikä kukaan mene himaan yksin katsomaan Woody Allenin You will meet a tall dark strangeria.


b) Ooperkele! Huutaa nainen ja viskaa ruokatarvikkeita sisältävän korin ilmaan tyrmäten siinä sivussa pari viatonta kanssashoppailijaa. Hän juoksee kaupasta ulos niin lujaa kuin kintuistaan pääsee, tuntemattomille ei todellakaan jutella, ties mikä raiskarimurhari, ja You will meet a tall dark stranger on ihan hyvä leffa sitäpaitsi.

Mirjam ja meri

Surullinen koira sateessa -olot ovat leimanneet tätä päivää. Kotkanpesässä riehuu kuitenkin flunssaepidemia, jonka piikkiin punaiset silmät ja vuotava nenä onneksi menivät.

Eikä luopumiseen kuole kukaan
ei kai muuten mahtuisikaan
uutta tilalle

Eilispäivä toi mukanaan muistutuksen siitä, että omat ongelmat ovat kuitenkin suhteellisen pieniä kikkareita elämän kuravellissä. Kehotankin nyt teitä, rakkaat ystävät, hankkiutumaan eroon niistä pienistäkin kikkareista parhaanne mukaan ja kas; on taas helpompi kroolata eteenpäin. 


En aio olla pekkaa pahempi, vaan otan tämän viikon aikana käsittelyyn eräänkin kikkareen. Kohta tiedän, riittääkö sen pilkkominen pienempiin osiin vai onko sille kenties etsittävä loppusijoituspaikka paikalliselta ongelmajätteenkäsittelylaitokselta. Jo tieto siitä, että pian tulee hörppineeksi vähän vähemmän paskaista vettä, tuo pikkuisen paremman fiiliksen.


Loppupäivä sujui keskinkertaisesti: urputi urputi, josta seurasi läisk pläisk vihaista paperienpaiskintaa. Scarlett O'Harakin tiesi, että huomenna on uusi päivä. Uusi päivä! Huomenna! Kohti kirkkaampia vesiä.

Musiikkimaku ja sen puute

I don't get Björk. I mostly listen to Finnish rap music.


Tanskalainen kollega allekirjoitti ensimmäisen lauseen. Harmaata maanantaita ja oikeastaan ihan mitä vaan muutakin päivää piristävät:

Aina on alku

Kenties hieman köykäinen, mutta alku kuitenkin. Kappas, lauseessa ei ole predikaattia. Ketjuliikkeen lentoemäntämallinen polyesterijakku hiostaa ja lasken melkein minuutteja siihen, että saan näyttää avainta lukijalle ja painaa ulos. Ikkunasta näkyy skandinaavisen arkkitehtuurin riemuvoitto, joku yksittäinen lumihiutale siellä täällä, vittu tip tip tip. 


Ehdin pitkästä aikaa lukea kotimaisen sanomalehden kannesta kanteen, ja oli toki lohdullista joskin tylsää huomata, että samat uutiset siinä olisivat voineet olla vaikka viikko kaksi kolme sitten. Tylsää. Selailin blogeja. Tylsää. Tein vähän töitä, loppuivat alkuunsa. Vittu miten tylsää! Aloin kirjoittaa blogia, vaikka kotikoneellakin olisi lähestulkoon valmis teksti. Tylsää, muttei yhtä tylsää kuin edellämainitut. 


Kiroilin eilen, ja tajusin vasta jälkeenpäin, että edelliskerrasta täytyi olla yli viikko. Tästä innostuneena viljelinkin kirosanasuosikkiani tänään hieman rohkeammin, maustoin lauseita ujuttamalla johonkin väliin siihen huonosti sopivan vitun. Aah, tuo kirosanojen kruunaamaton kuningatar! Oikealla hetkellä oikealla äänenpainolla sanottuna kuin pieni sähköisku. Sellainen, jonka saa hevosten laitumia kiertävistä nartsa-aidoista ja joka tuntuu lähinnä luunapilta. Täydellistä. Se ei oikeastaan sovi kenenkään suuhun, mutta on silti jotenkin niin, hmm, praktikantti (huomaattehan, tämä kansainvälisyys).


Kiroilemattomuus johtuu tietysti siitä, että töissä pitää jatkuvasti olla niin pirun asiallinen. Välillä tulee mieleen joku Julmahuvi, kun kallis puku päällä artikuloidaan niin selkeästi tärkeitä asioita että se on melkein koomista kun pitää olla niin vitun uskottava ihan koko ajan. Huomaa kyllä että joku puhekurssi on käyty, ihan sairaan raskasta kuunneltavaa pidemmän päälle.


Tunnen itseni poispilatuksi ja nirsoksi, kun ärsyynnyn siitä, että väärät ihmiset ottaa yhteyttä. Donnerwetter, sitä on oltu vieraassa maassa vasta reilu viikko ja pelkästään tälle viikolle saatu kolme neljä kutsua eri meininkeihin. Ei hätää! Seurapiirien sileäturkkisin puuma on paikalla taas.


---


Epilogi: iiiiiiiihan niinku bärliinissä -henkisissä bileissä edustettu ja vaikutus mm. herra Elokuva Ohjaajaan tehty. Saatoin tiedustella mahdollisuutta esittää pääroolia tämän seuraavassa elokuvassa. Toivotaan, että tämä muistikuva ei pidä paikkaansa. Matala profiili, olet valintani huomiselle. Koitan kauluspaidalla huijata maanantain särmäksi.

Jes jes joo

Asiat rullaavat paremmin kuin osasin odottaakaan, ja liikun piireissä jo kuin kala vedessä. Koti-ikävä on pari kertaa vaaninut nurkan takana, mutta ennen kuin se on ehtinyt ottaa niskalenkkiä, on eteen hypännyt jostain verkostoituja joka tarjoutuu viemään baarikierrokselle trendikaupunginosaan (siis hyi vittu mikä keski-ikäissana) tahi sitten edessä heilutellaan mahdollisuutta päästä elokuvafestarin kutsuvieraskekkereihin joidenkin filmityyppien ketänäitänyton kanssa. Oh well! Huomenna tutustumaan lounaan merkeissä naapurimaalaisiin kollegoihin, ja myöhemmin tällä viikolla iltameininkejä edellämainittujen sekä paikallisten kera.

Nyt ollaan jännästi paradoksien äärellä. Olen ollut täällä vasta viikon, ja tuntuu silti siltä, että aikaa olisi mennyt ainakin kuukausi. Eikös ajan pitäisi mataa silloin kun on ankeaa? No täällä ei siis ole, jos se ei jo tullut selväksi. Ikävä ei vaivaa, mutta odotan silti kovasti, että pääsen näkemään tuttuja kasvoja ja seikkailemaan näiden kanssa ristiin rastiin Beessä.  Ensimmäisenä saan kunnian ottaa vastaan Etu-Töölön kruunaamattoman kuningattaren, kaikkien maailman mirjamien esitaistelijan sekä erinomaisen seuraneidin EK:n.  Voi pojat! Ei olisi ensimmäinen kerta, kun kyseinen pyörremmyrsky tulee ja jättää jälkeensä vain raunioita, ja historiankirjat kyllä tietävät kertoa, että tämä kaupunki on ehtinyt kokea kovia aiemminkin.

Pari kertaa on tullut sellasia fiiliksiä, että tekis mieli kirjoittaa jotain Carrie Bradshaw –paskaa siitä, miten tänne tullessani löysin tästä kaupungista itsestään jo jotain sellaista mitä en tiennyt edes etsiväni. Mut koska se on aika homoa, kolmekymppistä ja noloa, niin en aio tehdä sitä. Sen sijaan nautin siitä että ihmiset ovat suoraviivaisia tavalla joka muistuttaa kotikaupungista, tosin lisättynä sellaisella itsestäänselvällä kohteliaisuudella, että kyllä ihan näennäisen merkityksettömätkin tilanteet päätetään sanomalla kiitos paljon ja näkemiin. Voi hyvä luoja, taisin juuri täyttää 40. Miten tän nyt vois tiivistää? Ihmisten annetaan “olla rauhassa” tavalla, jota suomalainen arvostaa, mutta tuntemattoman katsetta ei silti väistetä.

Kuvat pääsääntöisesti Facebookin puolelta, koitetaan edes leikkiä että tässä ois jotain anonymiteettiä vielä.