Havaintoja

Moi moi moi! Long time no ocean. Miten kaipaankaan Juhani Kontiovaaraa ja muita Pasilakavereita. En nyt osaa kirjoitella mitään pidempää, joten tässä muutama tekemäni huomio olkaa hyvät:

1) Olen rakastunut. Sen tietää siitä, että ajattelee toisen olevan kauneimmillaan kun tämä sunnuntaiaamuna vasta availee krapulaisia silmiään. Minä ja Bee, Bee ja minä. Haihattelu sikseen, ei kai kukaan aikaisemminkaan ole muuttanut suunnitelmiaan ja jättänyt kotimaataan rakkauden vuoksi taakseen eiku. Eipä kuitenkaan mennä asioiden edelle. Olemme toki täydellisiä toisellemme - ainakin juuri tällä hetkellä.

2) Presidentin erojuhlassa trumpetti (tahi jokin muu surumielinen puhallinsoitin, pardon my french) soitti Somewhere Over the Rainbowta; tässä maassa mikään ei ole liian kornia. Kauniilla nuorella vaimolla tippa linssissä, varmasti hienoja puheita pidettiin, ulkopuolella möykättiin vuvuzelojen voimalla. Lisäksi on ihan ok lähettää valtakunnan ykköskanavalla monta tuntia putkeen erilaisia eläinohjelmia: on ohjelmia eläinlääkäreistä, kotieläimistä, villieläimistä, ja oikeastaan ihan mistä vaan millä on neljä jalkaa. Ja näitä tulee joka päivä! Mitä vittua nyt oikeasti?

3) Olen huomannut, että lähikatujen huorien kesken vallitsee selkeä hierarkia. Parhaalla paikalla, vilkkaalla kadulla heti metroaseman kupeessa heitä seisoo tasaisin välein useampia jonossa. Ilmeisesti virkaiältään vanhin tai muuten ansioitunein yrittäjä saa seistä jonon päässä, josta asiakkaan saa varmimmin. Järjestys on myös sama illasta toiseen: alushousut sukkahousujen päälle pukeva pyylevä lyyli on aina jonon kolmanneksi viimeinen. Hän on tosin sisäistänyt yhden markkinoinnin perussäännöistä: jos tavaraa on paljon tarjolla, on erottauduttava saadakseen omansa kaupaksi. Loppujen lopuksi olemme kaikki huoria elämän sivukaduilla öh äh öö

4) Rakas päiväkirja, minusta on tullut lihava. Ensin tulivat vastaansanomattomat ylipainon merkit, kaksoisleuka ja jenkkakahvat. Myöhemmin ne saivat seurakseen kevään 2012 näkyvät uutuudet, kaljamahan, kainaloläskit sekä - henkilökohtaisen suosikkini - allit. Nyt kaikki yhdessä: vooooooooooi jumankauta! Ja onhan näitä merkkejä ilmassa muitakin. Ensinnäkin (no tästä en nyt ole aivan varma, mutta silti) saatoin myös kuulla erään myyjän käyttävän minusta adjektiivia chubby. Toisekseen on aika havahduttavaa huomata, että sitä näyttää nimipäiviään viettävältä Putte-possulta viikon ympäri eikä enää ainoastaan sunnuntaiaamuisin. Niin, ja minkälaisessa liikkeessä kohtasin tämän asiakaspalvelun kruununjalokiven? Kebabravintolassa. Niin-fucking-pä.

Pick your favorite. Auf wiederhören!

Sunnuntai on paskapäivä

Paskapäivä! Nimenomaan. Ei paska päivä. Sunnuntaisin on yksinäistä ja haikeaa, vaikka viettäisikin koko päivän ihmisseurassa, kuten tänään teinkin. Sunnuntai on typerä välitila päättyneen viikon ja alkavan viikon keskellä. Sunnuntai on perseestä! Sunnuntai ei ole mikään. Sunnuntai on epäpäivä. Sunnuntaina on ikävä paikkoihin joissa ei ole koskaan käynytkään ja joita ei edes ole olemassa. Sunnuntaina ollaan rumia ja haikaillaan esim. lapsuutta. Sunnuntain ainoa funktio on saada muut päivät näyttämään paremmilta sekä olla päivä jonka voi käyttää vain syömiseen ja television katseluun.

Onpa siis hyvä, että viikkoon mahtuu vain yksi sunnuntai. Melkein käy sääliksi: mennyt ja tuleva viikko päihittävät sen mennen tullen (suomin itseäni tästä oman kielen rapautumisesta. Sattuu sydämeen, kun yhä useammin joutuu pohtimaan esimerkiksi sitä, kirjoitetaanko jokin sana yhteen vai erikseen. Voooooi jumankauta! Ei se ennen tällaista ollut. Kai? Kun nyt sivupoluille kerran lähdettiin, niin voinkin tässä samalla kertoa, millaisia kommentteja olen saanut aksentistani: saksaa puhun kuulemma englantilaisittain, englantia taas puolibrittiläisesti ja ruotsia kuin ei-suomenruotsalainen. Viimeinen kommentti luonnollisesti miellytti eniten). Viime viikko sisälsi monta mukavaa hetkeä, pitäisi vaan joskus nähdä se vaiva että kirjaisin niitä ylös (huippusalaiseen päiväkirjaani). 

Perjantaita en kuvaisi mukavaksi päiväksi, mutta mieleenpainuva se kyllä oli. Ensimmäinen oikein lämmin ja aurinkoinen kevätpäivä; vuoden parhaita hetkiä on aina se, kun kevättakin saa laittaa päälle ensimmäistä kertaa eikä edes tule kylmä. 09:21 paikallista aikaa luin sähköpostin, jonka sisältämä tieto tuli pyytämättä mutta ei yllätyksenä. Mikä olisikaan luonnollisempaa kuin syntymä ja kuolema, eikä inhimillisyydelle ole vierasta mikään, mikä siihen väliin mahtuu. Soutelin aikani syvissä vesissä ja punaiset silmät saivat kollegan päätymään allergia-analyysiin, todennäköisesti pähkinäpuu. Annoin hänen pitää kantansa.

Tuleva viikko tuo mukanaan mainioita tapahtumia ja tuttuja kasvoja. En varmaan tälläkään viikolla välty poraamasta kun olen kerran ruvennut ikäännyttyäni tällaiseksi itkupilliksi. Toistan: voi jumankauta! Mutta älkää peljätkö: ei epäilystäkään, että syy olisi jokin muu kuin riemu jälleennäkemisestä. Olen väsynyt kuin piru, mutta todettakoon loppuun vielä, että tajusin tänään viime aikoihin mahtuneen monta monta hetkeä joina olen ollut onnellinen sellaisella kokonaisvaltaisella luissa ja ytimissä asti tuntuvalla tavalla. Aika paljon useammin kuin aikaisemmin. Huolimatta siitä, että viikossa on aina yksi sunnuntai. Oivallista viikkoa, mates.

Someone please let that motherfucker out of his misery!

Ja näin totisesti on.

Win-win

Nats, nats, toi ääni on tän päivän soundtrack ja se kuuluu kun kaikki asiat vaan natsailee. Ei mitään kamalan suurta, isompien ja pienempien arkisten asioiden putkeenmenemistä erityishyvällä menestyksellä.

Parasta viikonjatkoa (pohdin hyvän tovin sitä, kirjoitetaanko viikonjatko yhteen vai erikseen. Kyseessä kuitenkin tämän tietyn viikon jatko, joten siinä mielessä erikseen? Vai onko samalla tavalla vakiintunut kuin hyvää päivänjatkoa? Annettakoon kielipuolisuus anteeksi, onhan päivittäin käytössä neljä eri kieltä, köh köh) sinne maailman parhaaseen Pohjolaan.

TGIF

Tänään oon vapaa äijä

Päässä rallattaa Ultra Bra seison käsilläni vedessä, sinä pidät minua pystyssä, ja fiilis on vähintäänkin yhtä hilpeä kuin Pinnan alla -kappaleessa. Perjantai! Fredag! Friday! Vittu Freitag! Ou vou vi-tun jeess.


Semmonen päivä, että voi kävellä aurinkoista katua pitkin päällä lempivaatteet ja kuunnella hyvää musaa, olla matkalla kinkereihin ja hymyillä itekseen koska kaikki vaan yhtäkkiä natsailee taas. Mitä sitten, vaikka pilvistä onkin ties kuinka monetta päivää putkeen, kaikki vaatteet on kuukauden pyykkäämättömyyden ja mässäilyn jälkeen joko likaisia, huonosti istuvia tahi molempia, ja podillekaan ei ole saanut lisättyä uutta musaa aikoihin. Ei se mitään! Ai ko kaik on kivasti. Lähen kohta liikkumaan ja lupaan olla on my worst behaviour. Ta-taa, darlings!

Ei lisättävää.