Too hard feelings

Voi vittu! Miten vitun paljon voi vituttaa. Vittu vittu vittu. Se, joka kysyi, voiko vitutukseen kuolla, oli oikeilla jäljillä. En edes jaksa tarkistaa kuka se oli. Kalevi Sorsa? Ketä vittua kiinnostaa? Tämänkin faktan tietäminen olisi varmasti taas merkki omasta tyhmyydestä, ja saisi aikaan vastauksen "oot lukenut taas Seiskaa". No vittu en ole! Tuleeko yllätyksenä että ihmiset lukee laatulehtiä! Voi vittu vitun idarit oikeesti! Ärsyttää muuten ihan vitusti kun joku sanoo noin, neuvon lopettamaan sen välittömästi, ellette esim. halua päästä hengestänne. Niin, ja joku lääkäri muuten oli vastannut tähän kysymykseen seuraavasti: voi.

Nyt kun faktat ovat selvillä, voidaankin päästä käsiksi itse pihviin. Vituttaa ihmiset joille tuntuu olevan ylitsepääsemättömän hankalaa kirjoittaa ymmärrettävästi omalla äidinkielellään. Siis ihan oikeasti, kuolkaa. Vielä pahempaa hellanduudelis on tietysti se jos ei edes kiinnosta kirjoittaa, no, hyvin. Mistä lähtien viikonpäivät on kirjoitettu isolla? Tai adjektiivit? Kuka sanoi, että on ok käyttää verbiä "omata"? Kuten kaikki huomaavat, hallitsen itse esimerkiksi pilkkusäännöt aivan täydellisesti. No en hallitse! Voi vittu se oli vitsi. En nyt kuitenkaan tarkoita, ettenkö haluaisi hallita.

Huijasin, edellisessä emme vielä päässeet lähellekään pihviä; se oli pelkkä sivupolku. Vituttaa niin paljon, että epäilen sen aiheuttavan pian vakavia ongelmia aivoverenkierrossani. Ärsyttävät suoraan Ahneiden Paskiaisten Akatemiasta valmistuneet opportunistit, jotka porskuttavat eteenpäin, tekis mieli vaan huutaa että hei ei se ole oikeasti tollainen ikinä ollutkaan, älkää antako rahojanne sille. Ärsyttävät ihmiset, joilla nyt vaan on itsestä kertakaikkisen väärä käsitys, eli tyhmä. Mitä vittua! Itse projisoit omaa alemmuudentunnettasi väheksymällä muita terveisin keittiöpsykologi. Minä olen jumalan lahja maailmalle.

Ilmeeni kun kuvittelen ihmisperseiden joutuvan jätepuristimeen:

Kysyjä oli Paavo Väyrynen.

Huonoin postaus ikinä

On koti-ikävä. Yhyy!


Mä haluun takasin Kallioon
mitä se lentolippu maksaa?
Siellä kaikki on parempaa
jengi puhuu suomee tai saksaa ruotsii


Noin se Loost Koosin biisi menee. Youtube ei jostain syystä pyöritä sitä, that's some serious VMP right over there. Olen pari kertaa viihdyttänyt itseäni tiirailemalla salaa lentoja jollekin viikonloppuiselle pikapyrähdykselle, mutta tullut kuitenkin siihen tulokseen että parempi kai vaan kasvattaa munaa ja pysyä kohteessa kuin olla nössöpössö jonka pitää jo kuukauden ulkomaillaolon jälkeen päästä äidin patojen ääreen. Nyt on kuitenkin sen verran heikko hetki, että saattaisin hyvinkin ostaa lennot ensi viikonlopulle maailman parhaaseen kaupunkiin, ellei olis jo yks keikka tiedossa perjantaille. Sinänsä hyvä, nyt sitä ei tartte miettiä tosissaan. Voisin kyllä antaa nyt melkein mitä vaan jos saisin raps raps rapsutella yhtä punaturkkista hosupetteriä ja nuuhkia sen koiranhajua. 


Eilinen meni ihan mukavasti, tosin sain kuulla saman illan aikana olevani sekä good with people että töykeä. Ainakin jälkimmäinen piti eilen epäilemättä paikkansa, tequila ja balkandisko tekivät kepposen. Kyllä se tästä taas, nyt toi biisikin löytyi toiselta sivustolta ja kaverien kanssa voi puhua Facebookissa sentään vaikka Skype-kontaktit eivät olekaan langan päässä. Väsynyt ja apea sunnuntai, jonka saattoi pelastaa vanhan kunnon H-L:n linkkaama ysärikuvapostaus, joka aiheutti lukuisia ääneennauramisia. Ei hätiä, enää viikko ja sitten otetaan lasillinen Helsingille. Peilistä katsoo takaisin rappio, onneksi pian on maanantai.


Olipa kerran
ei niin kauan sit
Paikka jota sanottiin Helsingiks

Aaa aaa faija skitsoo taas

Tai oikeastaan ei, mutta ehkäpä tunnette jo kappaleen. Kaikilla meillä on joskus ollut rahat lopussa, vaatteet hukassa ja kaiken lisäksi kamalat datausnitkut päällä. Ai ei. Unohtakaa edellinen.


Olen nämä reilut kolme viikkoa pyöritellyt mielessäni ajatusta, jonka ehkä nyt jo uskaltaa päästää ilmoille: paras koskaan tekemäni päätös on ollut tulla tänne. Arki on arkea täälläkin päin maailmaa, mutta siitä ehkä tekee vähän pehmeämpää se, että tiistainen työpäivä saattaa loppua spontaanin skumppahetken merkeissä firman (eli tiedätte kyllä kenen) piikkiin. Työpaikan tiloissa voi olla harjoittelemassa paikallinen sinfoniaorkesteri, se minuutti pari jonka kävelet ruokalaan onkin yhtäkkiä piirun verran juhlavampi. Ihmisen ja maailman väliin tarvitaan toden totta korkeakulttuuria ja jotain kuplivaa. No hemmetti yks esimerkki vielä: sitä lähtee iltalenkille ja eksyy ja löytääkin itsensä kaupungin hmm kuuluisimman monumentin vierestä (tämä mystisyys on olennaista, en halua että teille ikinä selviää missä majailen tällä hetkellä), vähän sama kuin Eiffel-torni tai Colosseum tai jotain.


Paskan määrä on vakio - näin kuuluu yksi parhaista lausahduksista, joihin koko elämä kiteytyy. Ei ole mikään salaisuus, että tässä osoitteessa ihmissuhdehommat ovat erittäin harvoin menneet useampaa hetkeä putkeen. Noin niinkuin vastapainoksi olen nyt saattanut löytää alan ja ympyrät joissa työskentely kiinnostaa ihan tosissaan. Jospa ne tavoitteet vielä kirkastuisivat sen verran, että olisi jotain konkreettista mitä tavoitella; jäljelle jäisi parhaiden keinojen selvittäminen. Ajautuminen tälle sektorille tosin tarkoittaisi sitä, että alan muistuttaa vanhempiani yhä enemmän ja enemmän. Voi jumankauta!


Tänään oli ensimmäinen, oikea kevätpäivä. Tuulikaan ei ollut pureva ja kylmä, sellainen kuin se usein on yhdessäkin pohjoiseurooppalaisessa merenrannalla sijaitsevassa pääkaupungissa. Oh well. Huomiseksi on lupailtu plus yhtätoista, taidanpa vetää niskaan uutukaisen trenssin ja nauraa matkalla pankkiin töihin. Väsyttää kuin pirua. Ihan mielenkiintoinen päivä tänään, organisaation toimintaa esiteltiin, kahvi oli hyvää ja kakku mehevää. Kun tunnelma uhkasi äityä liian rennoksi, esitti virkamiesnainen onneksi parin vitun asiallista kysymystä, saivat kaikki taas vetäytyä taaksepäin tuoleissaan ja jatkaa seinien tuijottelua. Mutta näinhän se on: elämässä tulee eteen takapuolia, joita on vain suudeltava. Viikonlopun ohjelmassa ainakin hikidisko - bis dann, meine Lieben!

Äiti soittaa Skype-puhelun

halojata halloo

19.2.2012 20.32 

täällä ollaan

19.2.2012 20.33 

että terve vaan

19.2.2012 20.33 

senkin natsi....

19.2.2012 20.33 

oletko sellainen nationalisti

19.2.2012 20.33 

täältä (sensuroitu: kotikadulta) soitellaan caaäää

19.2.2012 20.33 

vaan*

19.2.2012 20.34 

kohta tulloo tekstiviesti

19.2.2012 20.34 

hitler jugend kuuluu olevan suosittu nuorisojärjestö siellä

19.2.2012 20.35 

meillä on kokoomusnuoret, kansallisnuoret

19.2.2012 20.35 

vastattataaaaa

19.2.2012 20.35 

olisi kiva kuulla kuulumisia

19.2.2012 20.35 

haloo haloo hei haloo hei kesäloma haloo haloo hei

19.2.2012 20.36 

.....

Ylläoleva on esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun yhdistetään ikäihmiset ja tietotekniikka. Eikä enää kysymystäkään siitä, mistä tämä loistava huumorintaju on peritty. Hellyyttävää yhtä kaikki, tosta kesälomasta lähtien. "Oikea" teksti joskus myöhemmin, tällä on ihan hyvä aloittaa tämä viikko. Mainiota maanantaita!

Night at Lido

Parasta, kun after work venyy muutamiksi ja muutamat uusiksi muutamiksi ja sitten sitä onkin so far siisteimmässä kaupunginosassa mitä täältä löytyy menossa entuudestaan tuntemattomaan kuppilaan. Kuppilaan, no siis johonkin klubille. Aika geneeristä, paikka ei näytä ulospäin yhtään miltään ja sisään mennään graffitein koristelluista kärsineen näköisistä puisista pariovista.


Tultiin pimeään saliin, jossa tanssilattia alkoi pikkuhiljaa täyttyä juhlijoista. Muistin kuulleeni Mando Diaon Sheepdogin edellisen kerran, kun olin Suomen kolmanneksi suurimmassa kaupungissa. Silloin sanoin, että tää kuulostaa ihan teiän bändiltä. Nyt totesin, että this reminds me of this rock club in Helsinki. Katselin, kun seuralaiseni pistivät jalalla koreasti, enkä keksinyt paikkaa jossa olisin sillä hetkellä mieluummin ollut.


Ei! Te huudatte. Tämä ei voi jäädä tähän! Ei niin, vain kuollut puuma ei ole kiinnostunut tuoreesta ihmisravinnosta. Hieman taustatietoa: populaation ikäjakauma suuri, painottuen kuitenkin 20-30-vuotiaisiin. Rennon näköistä porukkaa, aika perustyyppejä, ruutupaita siellä täällä, ei kuitenkaan mitään onnelapossea. Harmillisista takaiskuistakin oli jo toivuttu; siitä, miten edellisviikonloppuna joku arvasi iäksi 24 (tästä seurasi useamman päivän kestänyt kriisi, kamalaa näyttää ikäiseltään) ja siitä, että toistaiseksi ainoan lähestymisyrityksen tuona iltana oli tehnyt poika, joka näytti tietokoneista kiinnostuneelta Harry Potterilta. Kuten tavallista, keksit jotain nokkelaa ja menet heittämään sen parhaimman näköiselle tyypille koko paikassa.


(nerokasta lainiasi ei ymmärretä ja päädyt selittelemään. vittu.)


I was trying to be funny
Excuse me?
It was a joke, I was trying to be funny
You were trying to be what?
Funny
Oh, I don't know that word


Hauskahan tää ois jättää näin, kliseiseksi esimerkiksi saksalaisten huumorintajuttomuudesta. Oikeasti tilanne kuitenkin oli se, että sanat eivät tulleet kuulluiksi lujalla pauhaavan musiikin vuoksi ja siksi se alun läppäkin kai meni ohi. Ehkä se juttukaan ei ollut niin loistava kuin kuvittelin. Mitä sitten tapahtui? Tapahtuiko mitään? Mitä? Kuka? Missä? Auf Wiedersehen!

Neiti Etsivä ja nuudelikeiton arvoitus

Tämä viikko on ollut kertakaikkisen tapahtumarikas. Eilen aamulla löysin juuri pääkallonpaikalle päästyäni aikuishousujeni haaruksesta repeämän, ja tänään saappaita riisuessani sohaisin sukkahousuihin reteän kymmensenttisen silmäpaon. Heti aamutuimaan! Ei olisi kannattanut yrittää hassutella ja piristää asua veikeällä jänissormuksella. Vittumaiset korvat. Muuten asu olikin suoraan kuin jonkun Pasilan poliisivirkailijan harmaimmasta arkivaategarderoobista. Mustat korkkarit ja puolihameen olisi ehkä voinut yhdistää johonkin jännittävämpään kuin vaaleansiniseen kauluspaitaan. Mitä vittua nyt oikeasti? Kaiken kruunasi uumalla keikkuva henkilökortti, jota koristavat suuri Suomen lippu ja oma pärstä. Oli koko ajan vähän sellainen olo että pitäisi kysellä jengin henkilöpapereita tahi sakottaa niitä jostain. Toisaalta oli aika 40-vuotias olo myös. Nimesinkin päivän asun neiti Etsivän vaihdevuosiksi. Huomenna voisin laittaa rennot farmarihousut, niitä nuoriso kaiketi tapaa käyttää.

Asiat, jotka on typeriä (tiedän, etten vaan ymmärrä)

• burleski (lainaan nyt Pasilaa, sitä sarjaa tällä kertaa: läski tatuoitu nainen riisuu)
• roller derby (vähän samaa sarjaa kun edellinen ja vähintäänkin yhtä ei-cool)
• Antti Asplundin ristikorut (aika outdated anyways, mutta kenelläkään ei liene mitään lisättävää)
• ystävänpäivä (ja keksimällä keksityt "juhla"päivät nyt ylipäätään. Kuka sanoi, että ystävien muistaminen vaatisi jonkun erityisen päivän? Jokainen päivä on ystävänpäivä! funktiona ilmeisesti helpottaa esim. niiden huonoa omaatuntoa jotka nysväävät kumppaninsa kanssa 364 päivää vuodessa. Kyllä. Tämä johtuu siitä, etten saanut sydämenmuotoista suklaarasiaa tänäkään vuonna mutta mitäs olen kärkäs riivinrauta)
• sairastelua koskevat facebook-päivtykset (ketään ei kiinnosta. Lopeta välittömästi)
• yksinkertaisesti rumiin muotivillityksiin mukaan lähteminen (okei, toi Maria Kallio -look on niin iisi comeback tähän että teen sen itse)

Lounaaksi ei ollut ärrinmurrinkeksejä, vaikka ylläoleva siltä saattaisi kuulostaakin. Aurinko paistaa joka päivä vähän pidempään ja tänään se mollotti erityisen kirkkaasti, mikä ei voinut olla vaikuttamatta mielialaan positiivisesti. Viikonloppuna meitä on hemmoteltaman peräti viidellä plusasteella, kevät on täällä! Vielä kun ehtisi kuvailemaan sellaiseen aikaan että ulkona on sopivasti valoisaa niin muy bien. Viikonloppuna sitten. Huomenna olisi optio informaaliin kollegiaaliseen meetingiin - katsotaan jaksanko mennä taas kieliseparina paikalle. Pitää oikeasti lopettaa sen okein sanominen jos en ymmärrä lauseesta mitään. Saavutin eilen ihan uusia leveleitä, kun keskustelin lounaisnaapureiden kanssa huonommalla kotimaisellani näiden vastatessa äidinkielellään. Uskokaa tai älkää, elämäni ensimmäinen puoliksi tanskankielinen keskustelu oli great success. Mein Gott! Se meni jotenkin näin:  -ördöslshk skjörldörsk itshirlld bitshi braakhh brumm? -ja det tror jag också.



Loppuun vielä päivän life imitating art -pläjäys.
(Kohtaus sijoittuu keskeisellä paikalla sijaitsevaan ruokakauppaan, tarkempi tapahtumapaikka on valmisruokarylly, sellainen, jonka yläpuolella lukee jotensakin että hahaha ai ostat ruokaa vaan itelles, no tässä niitä yhden hengen annoksia bitte schön)
Nainen tutkii nuudelikeittovalikoimaa ja ymmärtää sanan sieltä ja toisen täältä. Paikalle saapuu -rumpujen pärinää- Colin Firthish -mies, joka sangen viehättävän neitokaisen huomatessaan aloittaa keskustelun:


- Hmmm...mikähän näistä olisi paras?
- Eeeeeen tiedä.
- Et tiedä? (tässä kohtaa tulee pieni tauko, kun mies pohtii naisen aksenttia) oletko Ruotsista?
- Ei, olen Suomesta


Tämän jälkeen tapahtuu seuraavaa:


a) Mies ja nainen hylkäävät kuin yhteisestä sopimuksesta valmisruokahyllyn, ja päätyvät valmistamaan yhteisen aterian, siis ihan oikeaa ruokaa. Asiat lähtevät etenemään omalla painollaan. Mies on kaikkea mitä nainen on aina halunnut: älykäs ja kultivoitunut kosmopoliitti, jolla on kaiken lisäksi vielä aivan järjettömän kokoinen mu...siikkikokoelma, siis ihan kaikkea Mozartista MC Taakibörstaan löytyy. Mies ostaa naiselle ponin ja avoauton (valkoisen C-sarjan Mersun avantgardekeulalla, to be exact) ja kaikki elävät onnellisina elämänsä loppuun asti eikä kukaan mene himaan yksin katsomaan Woody Allenin You will meet a tall dark strangeria.


b) Ooperkele! Huutaa nainen ja viskaa ruokatarvikkeita sisältävän korin ilmaan tyrmäten siinä sivussa pari viatonta kanssashoppailijaa. Hän juoksee kaupasta ulos niin lujaa kuin kintuistaan pääsee, tuntemattomille ei todellakaan jutella, ties mikä raiskarimurhari, ja You will meet a tall dark stranger on ihan hyvä leffa sitäpaitsi.

Mirjam ja meri

Surullinen koira sateessa -olot ovat leimanneet tätä päivää. Kotkanpesässä riehuu kuitenkin flunssaepidemia, jonka piikkiin punaiset silmät ja vuotava nenä onneksi menivät.

Eikä luopumiseen kuole kukaan
ei kai muuten mahtuisikaan
uutta tilalle

Eilispäivä toi mukanaan muistutuksen siitä, että omat ongelmat ovat kuitenkin suhteellisen pieniä kikkareita elämän kuravellissä. Kehotankin nyt teitä, rakkaat ystävät, hankkiutumaan eroon niistä pienistäkin kikkareista parhaanne mukaan ja kas; on taas helpompi kroolata eteenpäin. 


En aio olla pekkaa pahempi, vaan otan tämän viikon aikana käsittelyyn eräänkin kikkareen. Kohta tiedän, riittääkö sen pilkkominen pienempiin osiin vai onko sille kenties etsittävä loppusijoituspaikka paikalliselta ongelmajätteenkäsittelylaitokselta. Jo tieto siitä, että pian tulee hörppineeksi vähän vähemmän paskaista vettä, tuo pikkuisen paremman fiiliksen.


Loppupäivä sujui keskinkertaisesti: urputi urputi, josta seurasi läisk pläisk vihaista paperienpaiskintaa. Scarlett O'Harakin tiesi, että huomenna on uusi päivä. Uusi päivä! Huomenna! Kohti kirkkaampia vesiä.

Musiikkimaku ja sen puute

I don't get Björk. I mostly listen to Finnish rap music.


Tanskalainen kollega allekirjoitti ensimmäisen lauseen. Harmaata maanantaita ja oikeastaan ihan mitä vaan muutakin päivää piristävät:

Aina on alku

Kenties hieman köykäinen, mutta alku kuitenkin. Kappas, lauseessa ei ole predikaattia. Ketjuliikkeen lentoemäntämallinen polyesterijakku hiostaa ja lasken melkein minuutteja siihen, että saan näyttää avainta lukijalle ja painaa ulos. Ikkunasta näkyy skandinaavisen arkkitehtuurin riemuvoitto, joku yksittäinen lumihiutale siellä täällä, vittu tip tip tip. 


Ehdin pitkästä aikaa lukea kotimaisen sanomalehden kannesta kanteen, ja oli toki lohdullista joskin tylsää huomata, että samat uutiset siinä olisivat voineet olla vaikka viikko kaksi kolme sitten. Tylsää. Selailin blogeja. Tylsää. Tein vähän töitä, loppuivat alkuunsa. Vittu miten tylsää! Aloin kirjoittaa blogia, vaikka kotikoneellakin olisi lähestulkoon valmis teksti. Tylsää, muttei yhtä tylsää kuin edellämainitut. 


Kiroilin eilen, ja tajusin vasta jälkeenpäin, että edelliskerrasta täytyi olla yli viikko. Tästä innostuneena viljelinkin kirosanasuosikkiani tänään hieman rohkeammin, maustoin lauseita ujuttamalla johonkin väliin siihen huonosti sopivan vitun. Aah, tuo kirosanojen kruunaamaton kuningatar! Oikealla hetkellä oikealla äänenpainolla sanottuna kuin pieni sähköisku. Sellainen, jonka saa hevosten laitumia kiertävistä nartsa-aidoista ja joka tuntuu lähinnä luunapilta. Täydellistä. Se ei oikeastaan sovi kenenkään suuhun, mutta on silti jotenkin niin, hmm, praktikantti (huomaattehan, tämä kansainvälisyys).


Kiroilemattomuus johtuu tietysti siitä, että töissä pitää jatkuvasti olla niin pirun asiallinen. Välillä tulee mieleen joku Julmahuvi, kun kallis puku päällä artikuloidaan niin selkeästi tärkeitä asioita että se on melkein koomista kun pitää olla niin vitun uskottava ihan koko ajan. Huomaa kyllä että joku puhekurssi on käyty, ihan sairaan raskasta kuunneltavaa pidemmän päälle.


Tunnen itseni poispilatuksi ja nirsoksi, kun ärsyynnyn siitä, että väärät ihmiset ottaa yhteyttä. Donnerwetter, sitä on oltu vieraassa maassa vasta reilu viikko ja pelkästään tälle viikolle saatu kolme neljä kutsua eri meininkeihin. Ei hätää! Seurapiirien sileäturkkisin puuma on paikalla taas.


---


Epilogi: iiiiiiiihan niinku bärliinissä -henkisissä bileissä edustettu ja vaikutus mm. herra Elokuva Ohjaajaan tehty. Saatoin tiedustella mahdollisuutta esittää pääroolia tämän seuraavassa elokuvassa. Toivotaan, että tämä muistikuva ei pidä paikkaansa. Matala profiili, olet valintani huomiselle. Koitan kauluspaidalla huijata maanantain särmäksi.

Jes jes joo

Asiat rullaavat paremmin kuin osasin odottaakaan, ja liikun piireissä jo kuin kala vedessä. Koti-ikävä on pari kertaa vaaninut nurkan takana, mutta ennen kuin se on ehtinyt ottaa niskalenkkiä, on eteen hypännyt jostain verkostoituja joka tarjoutuu viemään baarikierrokselle trendikaupunginosaan (siis hyi vittu mikä keski-ikäissana) tahi sitten edessä heilutellaan mahdollisuutta päästä elokuvafestarin kutsuvieraskekkereihin joidenkin filmityyppien ketänäitänyton kanssa. Oh well! Huomenna tutustumaan lounaan merkeissä naapurimaalaisiin kollegoihin, ja myöhemmin tällä viikolla iltameininkejä edellämainittujen sekä paikallisten kera.

Nyt ollaan jännästi paradoksien äärellä. Olen ollut täällä vasta viikon, ja tuntuu silti siltä, että aikaa olisi mennyt ainakin kuukausi. Eikös ajan pitäisi mataa silloin kun on ankeaa? No täällä ei siis ole, jos se ei jo tullut selväksi. Ikävä ei vaivaa, mutta odotan silti kovasti, että pääsen näkemään tuttuja kasvoja ja seikkailemaan näiden kanssa ristiin rastiin Beessä.  Ensimmäisenä saan kunnian ottaa vastaan Etu-Töölön kruunaamattoman kuningattaren, kaikkien maailman mirjamien esitaistelijan sekä erinomaisen seuraneidin EK:n.  Voi pojat! Ei olisi ensimmäinen kerta, kun kyseinen pyörremmyrsky tulee ja jättää jälkeensä vain raunioita, ja historiankirjat kyllä tietävät kertoa, että tämä kaupunki on ehtinyt kokea kovia aiemminkin.

Pari kertaa on tullut sellasia fiiliksiä, että tekis mieli kirjoittaa jotain Carrie Bradshaw –paskaa siitä, miten tänne tullessani löysin tästä kaupungista itsestään jo jotain sellaista mitä en tiennyt edes etsiväni. Mut koska se on aika homoa, kolmekymppistä ja noloa, niin en aio tehdä sitä. Sen sijaan nautin siitä että ihmiset ovat suoraviivaisia tavalla joka muistuttaa kotikaupungista, tosin lisättynä sellaisella itsestäänselvällä kohteliaisuudella, että kyllä ihan näennäisen merkityksettömätkin tilanteet päätetään sanomalla kiitos paljon ja näkemiin. Voi hyvä luoja, taisin juuri täyttää 40. Miten tän nyt vois tiivistää? Ihmisten annetaan “olla rauhassa” tavalla, jota suomalainen arvostaa, mutta tuntemattoman katsetta ei silti väistetä.

Kuvat pääsääntöisesti Facebookin puolelta, koitetaan edes leikkiä että tässä ois jotain anonymiteettiä vielä.