Syksy saa

Tein kuten kuka tahansa jo kukkeimman nuoruutensa vääjäämätöntä lakastumisvaihetta elävä kaupunkilaishupakko ja jäin perjantai-iltana kotiin siivoamaan sen sijaan, että olisin vaikkapa piipahtanut itäisen kantakaupungin näyttäytymispaikka numero ykkösen terassilla juomassa lasillisen limonadia.

Yksi elämäni osa-alueista on ottanut odottamattoman käänteen parempaan. Olen osittain onnekkaan sattuman seurauksena, osittain oman valovoimaisen ja kertakaikkisen hurmaavan persoonani ansiosta tipahtanut ympyröihin, joissa viihdyn erinomaisesti. Vietän arkipäiväni hauskojen, ystävällisten ja sivistyneiden ihmisten parissa, mikä onkin kieltämättä ihan kivaa vaihtelua entisen elämän rasistiin ja homofobisiin mulkvisteihin.

Ajattelin jatkaa jorinoita uudessa osoitteessa, kun keksin niin vitun nerokkaan nimen mun blogille. Ja kas, yksi ympyrä on sulkeutunut: aloittaessani tämän blogin ymmärsin edellisen kerran sen, että tosiaan, työpaikalla voi olla tällaistakin. Nimittäin aika siistiä.

ps. Aikuistumisen merkkejä: ruokaryhmän ostaminen, mielihalu omenasoseen tekoon

Kiitollinen, siunattu, onnellinen, matkannu tänne ohi ongelmien kynäili Jare elämäntilanteestani inspiroituneena

Homeista

On monta paikkaa, jotka tuntuvat kodilta.

Koti on siellä, missä maistraatin tietojen mukaan on vakituinen oleskelupaikkani.

Koti on siinä pienessä tikkitakkisten ja huoliteltujen ihmisten kansoittamassa kaupungissa, jossa vietin ensimmäiset kaksikymmentä vuottani.

Koti on maakunnassa: siinä yhdessä kohtuullisen ankeassa kaupungissa, jota jaksan ikuisesti puolustaa sanomalla eipäs oo, ja sen ympäryskunnissa. 

Koti on Maailman Parhaassa Kaupungissa, tai ainakin siinä ajassa jonka siellä sain viettää.

Koti on myös se läsnäolosta ja kiitollisuudesta rakentuva tunnetila, jonka toisinaan löytää joogamatolta.

Tällaista on olla hörhö.

Nyt-liite oli kerrankin hyödyksi, ja löysin vuoden 2012 kenties parhaan suomiräp-kappaleen heti näin vuoden 2014 alussa.

Tervetuloo betoniskutsiin toivottelee helsinkiläistynyt Laineen Kasperi (s. Kokkola).

Sellast se vaan on

Tähän tavanomaiseen torstaihin on kuulunut ihmisoikeuksien puolustamista (töistä kotiin kävellessä kuuntelin get up stand up, stand up for your rights) ja sen välitilinpäätöksen tekemistä, kun jonkun kanssa ei natsaakaan.

Sellast se vaan on, sellast se vaan on.

Koiran kesä 2013, olen valmis.

Saanko tarjota yhden vinkin

mua on kohdeltu paremminkin

Miinusta: paskapäät

Plussaa: asunnosta yllättäen paljastunut lähes satavuotias valkoinen lankkulattia, kaikki ei-paskapäät 

Vaikka nyt meininki ei ois douppii, kaikki tulee menee viel oukkidoukkii

No one to blame but yourself

Jos jollain olisi pokkaa esittää tällainen kutsu, en varmaan osaisi kieltäytyä

+

Itsensä toteuttava ennuste aiheuttaa oman toteutumisensa suoraan tai välillisesti

=

joo voi nyt perkeleeeeeeeeeeee


Ensitöikseen tämä osoittaa lehdestä rouva juontajan kuvaa ja kysäisee: pitäisköhän ton saada kunnolla kyrpää?

Sitä kai sain mitä tilasinkin.

Hellyyden ehdoilla

Voi pojat! Onko parempaa kuin keväinen auringonpaiste, iloinen mieli ja korvissa soiva suomiräp? No on, mutta ei välitetä nyt siitä.

Noin niin kuin yleisesti en käy treffeillä ja esimerkiksi kaiken maailman typerät lounaskutsut ei-toivotuilta kauppishenkilöiltä saa aikaan lähinnä kiusaantuneen olon.

Talsin alas Porthaninkatua ja sain varsinaisen neronleimauksen eräänkin suomiräpklassikon soidessa. Jos jollain olisi pokkaa esittää tällainen kutsu, en varmaan osaisi kieltäytyä

Lähe treffeille huora
skipataan leffa ja ruoka
Suoraan anaalisi antimien luota
Löydät mut 
vitun hutsut 
Tulkaa bilettää nää on anaalikutsut

Anteeksi.

On kevät.

Tässä Edu jonkun piskin kera.

Meininki harvinaisen harmoninen

Kävelin himaan ja Hesaria ylittäessäni nenään tulvahti makea tuoksu, josta ei voinut erehtyä. Samalla hetkellä Heikki Kuula räppäsi korviini seuraavaa

Ja kyl sä tilulilu H niinku hiffaat Kallios nappi on kliffaa
Täälpäin pidetään elämän pointtina I niinku imuroida J niinku jointtia

Hehe hassua

Puuma muistelee

Välillä palaa mieleen hetki, joka oli lyhyydessäänkin niin lähellä täydellisyyttä, että elämä näyttäytyi huomattavan paljon vähemmän kurjana, kuin miltä se vaikkapa tällä hetkellä tuntuu.

Oli morning after, joka ei ollut sarjassaan totisesti ensimmäinen, eikä jäänyt viimeiseksikään. Toisen takana oli ikkuna, joka toi keittiöön kylmää marraskuun lopun valoa ja paljasti harmauden, joka sai maailman parhaankin kaupungin näyttämään hieman todellista rumemmalta. Edessäni oli kahvikuppi lievittämässä pään ympärillä ikävästi puristavaa pantaa ja herättämässä kohmeisia aivoja. Tunnelma oli kiireetön ja jotenkin kotoisa, vaikka totuus olikin se, että minun olisi pitänyt olla jo muualla. Keskustelu palloili eri aiheissa, ei kai ole olennaista, mitä se käsitteli, ainakin toisen urasuunnitelmia ja paikallista elämänmenoa ylipäätään. Ja sitten: toinen sanoo lauseen joka tuo mieleen jotain eilisillasta ja hymy syttyy ensin silmiin, minkä jälkeen se vasta saavuttaa suun. Siinä se oli. Luuletsä että mä en tiedä mikä on holding-yhtiö kysyin ihmiseltä, jota en tunne kovin hyvin, mutta unohdan siitä huolimatta tuskin koskaan.

Miten tärkeää on muistaa kauniit hetket.

Tilannekatsaus

Aika paljon tätä lajia

mut myös ees jotain positiivista

2 - 4.

Edit: oikea ilmaisuasu lienee 4-2 mutta väliäkös tuolla.

Pascan määrä on

Aaa, B kutsui ja vastasin maybe tai siis vielleicht.

Kaikkeen muuhun edelleen:

Hyvää joulua

Tämä paskamaa kyllästyttää. Ei yhtään niin kuin tiedät-kyllä-missä.

Bis bald B

Wenn man so will
Bist du das Ziel einer langen Reise
Die Perfektion der besten Art und Weise

Muussia

Tein Spottifyyssä soittolistan ehkä kolmessa sekunnissa kuviteltuani ensin kuukausikaupalla sen olevan jotenkin hankalaa. Tyypillistä. Nyt on RRRÄP-nimisen listan täydeltä sitä itseään. Just so you know. 

Kirkko & Kaupunki: Räppäri antoi elämänsä Jeesukselle.

Sarajevon laukaukset

Keskellä yötä alkoi jännittää.

Aloin tuntea epämääräistä ahdistusta siitä, että keikun kahden maan välillä, yksi jalka tukevasti kumpaisenkin kamaralla. Tunsin samaan aikaan ikävää kotimaahan ja innostusta siihen että pian pääsisin taas ravaamaan sata rappusta viidenteen kerrokseen asuntoon, joka tuntuu erittäin paljon kodilta. Mehustelin jo ajatuksella, kuinka mukavaa tulisi olemaan, kun ystävät asuisivat taas lähellä ja näitä voisi kutsua kylään. Ja mitä näitä nyt on, pintaremonttiakin voisi tehdä, mitenköhän tapetit saa parhaiten irti ja maalatakin pitäisi, toisaalta viimeksi kun aloin itse leikkiä remontti-Reiskaa niin vituiksihan se meni ja

Toisaalta päätä kiristi vanne siitäkin, että kohta päättyisi palvelus mielekkäimmässä paikassa tähän asti. Ei enää kauluspaitoja, korkokenkiä ja konsuleita. Suoranaista vitutusta seurasi siitä, että kohta koko tämä paras kaupunni olisi lähihistoriaa eikä nykyisyyttä. Tästä aiheesta ei voi edes aloittaa leimautumatta arrogantiksi; nämä nyt vaan eivät mitenkään ole vertailukelpoisia keskenään.

Näitä jakomielitautisia oloja sekoitti vielä ahdistus siitä, että jos tammikuuta 1933 ei olisi koskaan ollut, olisi maailmanhistoria muovautunut hieman erinäköiseksi. Mielessä pyöri kuvia miehistä hyvinistuvissa univormuissa ja kiiltävissä nahkasaappaissa sekä puista roikkuvista ruumiista puolalaisten teiden varsilla. Akselivallat, Antikomitern, Adolf ja Auschwitz ovat vain muutamia niistä teemoista joiden järjettömyys on laittanut pään viime päivinä pyörälle.

Wannseen konferenssi vieköön, kello läheni uhkaavasti seitsemää, enkä vieläkään ollut keksinyt yksiselitteistä vastausta Euroopan historian tärkeimpään miksi-kysymykseen.

Aamulla huomasin illalla ottamani särkylääkkeen sisältäneen (ilmeisen runsaasti) kofeiinia. Väärä hälytys! Pelastan juutalaiset tänä yönä.

Burns, burns, burns, the Berlin ring of fire

Hymyilyttämään laittavat mahanpohjassa kupliva läksiäisskumppa ja sähköpostiin salaperäisyyshenkilöltä saapunut hör av dig om du vill hänga med.

Nyt on aika ei vaan superhyvä fiilis aloittaa viikonloppu. Moikkati moi!

Arvoitus

Mitä puuma sanoi, kun tapasi liittopresidentin ja ulkoministerin?
- Herrat irstailija ja hinttari, mitä olette tehneet Rautarouvalle? selviää huomenna

jotain kappaleiksi ilmaan plaa plaa

Viime päivien taustavire on ollut yhtä iloinen kuin PMMP:n Heliumpallon melodia. 


Olen mm.:


- luullut aiheuttaneeni vahinkoa parinkymmenentuhannen euron edestä
- ollut kahdesti hermoromahduksen partaalla
- tämän johdosta hikoillut joka päivä kainaloni märäksi
- tehnyt tuntikausia turhaa työtä
- vitutti
- tehnyt asioita vasemmalla kädellä ja muutenkin paskasti
- raah raah motivaatio-ongelmat
- ikävöinyt jo etukäteen
- ollut huonona pian koittavasta eroamisesta
- alkanut kokea jatkuvan uusiin ihmisiin tutustumisen anstrengendinä
- joo joo kivaahan se on mut välillä tekee mieli impivaaraan


toisaalta myös:


- lähentynyt henkilön kanssa jota aiemmin pohdimme ihmisvihaajaksi
- tänään se nauroi vitsilleni
- en ole enää niin paha kielisepari
- alkanut pitää joogasta
- katkaissut kuivan kauden he-he
- huomenna alkaa kesä
- ostanut ryppyvoidetta
- no tää ei välttämättä oo hyvä juttu?
- näitä hyviä juttuja tulikin vähemmän kuin huonoja
- vittu

Keskiviikkona

Elämä on kuin kakkakikkare: välillä kovaa, välillä pehmeää.

Havaintoja

Moi moi moi! Long time no ocean. Miten kaipaankaan Juhani Kontiovaaraa ja muita Pasilakavereita. En nyt osaa kirjoitella mitään pidempää, joten tässä muutama tekemäni huomio olkaa hyvät:

1) Olen rakastunut. Sen tietää siitä, että ajattelee toisen olevan kauneimmillaan kun tämä sunnuntaiaamuna vasta availee krapulaisia silmiään. Minä ja Bee, Bee ja minä. Haihattelu sikseen, ei kai kukaan aikaisemminkaan ole muuttanut suunnitelmiaan ja jättänyt kotimaataan rakkauden vuoksi taakseen eiku. Eipä kuitenkaan mennä asioiden edelle. Olemme toki täydellisiä toisellemme - ainakin juuri tällä hetkellä.

2) Presidentin erojuhlassa trumpetti (tahi jokin muu surumielinen puhallinsoitin, pardon my french) soitti Somewhere Over the Rainbowta; tässä maassa mikään ei ole liian kornia. Kauniilla nuorella vaimolla tippa linssissä, varmasti hienoja puheita pidettiin, ulkopuolella möykättiin vuvuzelojen voimalla. Lisäksi on ihan ok lähettää valtakunnan ykköskanavalla monta tuntia putkeen erilaisia eläinohjelmia: on ohjelmia eläinlääkäreistä, kotieläimistä, villieläimistä, ja oikeastaan ihan mistä vaan millä on neljä jalkaa. Ja näitä tulee joka päivä! Mitä vittua nyt oikeasti?

3) Olen huomannut, että lähikatujen huorien kesken vallitsee selkeä hierarkia. Parhaalla paikalla, vilkkaalla kadulla heti metroaseman kupeessa heitä seisoo tasaisin välein useampia jonossa. Ilmeisesti virkaiältään vanhin tai muuten ansioitunein yrittäjä saa seistä jonon päässä, josta asiakkaan saa varmimmin. Järjestys on myös sama illasta toiseen: alushousut sukkahousujen päälle pukeva pyylevä lyyli on aina jonon kolmanneksi viimeinen. Hän on tosin sisäistänyt yhden markkinoinnin perussäännöistä: jos tavaraa on paljon tarjolla, on erottauduttava saadakseen omansa kaupaksi. Loppujen lopuksi olemme kaikki huoria elämän sivukaduilla öh äh öö

4) Rakas päiväkirja, minusta on tullut lihava. Ensin tulivat vastaansanomattomat ylipainon merkit, kaksoisleuka ja jenkkakahvat. Myöhemmin ne saivat seurakseen kevään 2012 näkyvät uutuudet, kaljamahan, kainaloläskit sekä - henkilökohtaisen suosikkini - allit. Nyt kaikki yhdessä: vooooooooooi jumankauta! Ja onhan näitä merkkejä ilmassa muitakin. Ensinnäkin (no tästä en nyt ole aivan varma, mutta silti) saatoin myös kuulla erään myyjän käyttävän minusta adjektiivia chubby. Toisekseen on aika havahduttavaa huomata, että sitä näyttää nimipäiviään viettävältä Putte-possulta viikon ympäri eikä enää ainoastaan sunnuntaiaamuisin. Niin, ja minkälaisessa liikkeessä kohtasin tämän asiakaspalvelun kruununjalokiven? Kebabravintolassa. Niin-fucking-pä.

Pick your favorite. Auf wiederhören!

Sunnuntai on paskapäivä

Paskapäivä! Nimenomaan. Ei paska päivä. Sunnuntaisin on yksinäistä ja haikeaa, vaikka viettäisikin koko päivän ihmisseurassa, kuten tänään teinkin. Sunnuntai on typerä välitila päättyneen viikon ja alkavan viikon keskellä. Sunnuntai on perseestä! Sunnuntai ei ole mikään. Sunnuntai on epäpäivä. Sunnuntaina on ikävä paikkoihin joissa ei ole koskaan käynytkään ja joita ei edes ole olemassa. Sunnuntaina ollaan rumia ja haikaillaan esim. lapsuutta. Sunnuntain ainoa funktio on saada muut päivät näyttämään paremmilta sekä olla päivä jonka voi käyttää vain syömiseen ja television katseluun.

Onpa siis hyvä, että viikkoon mahtuu vain yksi sunnuntai. Melkein käy sääliksi: mennyt ja tuleva viikko päihittävät sen mennen tullen (suomin itseäni tästä oman kielen rapautumisesta. Sattuu sydämeen, kun yhä useammin joutuu pohtimaan esimerkiksi sitä, kirjoitetaanko jokin sana yhteen vai erikseen. Voooooi jumankauta! Ei se ennen tällaista ollut. Kai? Kun nyt sivupoluille kerran lähdettiin, niin voinkin tässä samalla kertoa, millaisia kommentteja olen saanut aksentistani: saksaa puhun kuulemma englantilaisittain, englantia taas puolibrittiläisesti ja ruotsia kuin ei-suomenruotsalainen. Viimeinen kommentti luonnollisesti miellytti eniten). Viime viikko sisälsi monta mukavaa hetkeä, pitäisi vaan joskus nähdä se vaiva että kirjaisin niitä ylös (huippusalaiseen päiväkirjaani). 

Perjantaita en kuvaisi mukavaksi päiväksi, mutta mieleenpainuva se kyllä oli. Ensimmäinen oikein lämmin ja aurinkoinen kevätpäivä; vuoden parhaita hetkiä on aina se, kun kevättakin saa laittaa päälle ensimmäistä kertaa eikä edes tule kylmä. 09:21 paikallista aikaa luin sähköpostin, jonka sisältämä tieto tuli pyytämättä mutta ei yllätyksenä. Mikä olisikaan luonnollisempaa kuin syntymä ja kuolema, eikä inhimillisyydelle ole vierasta mikään, mikä siihen väliin mahtuu. Soutelin aikani syvissä vesissä ja punaiset silmät saivat kollegan päätymään allergia-analyysiin, todennäköisesti pähkinäpuu. Annoin hänen pitää kantansa.

Tuleva viikko tuo mukanaan mainioita tapahtumia ja tuttuja kasvoja. En varmaan tälläkään viikolla välty poraamasta kun olen kerran ruvennut ikäännyttyäni tällaiseksi itkupilliksi. Toistan: voi jumankauta! Mutta älkää peljätkö: ei epäilystäkään, että syy olisi jokin muu kuin riemu jälleennäkemisestä. Olen väsynyt kuin piru, mutta todettakoon loppuun vielä, että tajusin tänään viime aikoihin mahtuneen monta monta hetkeä joina olen ollut onnellinen sellaisella kokonaisvaltaisella luissa ja ytimissä asti tuntuvalla tavalla. Aika paljon useammin kuin aikaisemmin. Huolimatta siitä, että viikossa on aina yksi sunnuntai. Oivallista viikkoa, mates.